"Ilona on kaasona neljissä häissä yhden kesän aikana. Hän tuntee morsianten kuppikoon ja miehet paremmin kuin omansa. Ensi kertaa hän käyttää sanoja koemeikki, laahus ja lahjalista. Kaason ohjelmapalvelun ohessa Ilona tekee pätkätöitä museossa ja kääntää surkeita dekkareita, polttareita hän järjestelee velkarahoilla.En voi sanoa tätä nyt millään muotoa kirja arvosteluksi, sillä kirja oli niin suuri pettymys että jätin sen lopulta kokonaan lukematta!
Lapsimorsian, prinsessamorsian, pakkomorsian ja toisen kierroksen morsian - mitä nämä ihmiset tekevät Ilonan elämässä? Pitsiunelmat ovat kaukana kaason arjesta, mutta ei morsiamillakaan mene hyvin. Eikä ole sanottua, että kaasoon voi aina luottaa.
Lähteenmäki tekee tunnistettavia ja kitkeränhauskoja havaintoja pariutumispuuhista, ihmisten välisestä vallasta ja sivullisen osasta."
Aloitin siis lukemaan kirjaa ja kun aihe on niinkin iloinen kuin häät ja takakannenkin mukaan kitkeränhauska romaani - odotin kevyttä viihdettä joka saisi mielen iloiseksi.
Heti alussa huomasin että päähenkilö Ilona on hiirulainen, joka ei osaa sanoa ei ja jolla ei taida olla omaa mielipidettä mistään, kaikki muut suurinpiirtein tallaavat tämän naisen lyttyyn.
Kirja on harmaata luettavaa ainakin alussa ja melko töksähtelevää kerrontaa. Minkälainen kaaso aikoo pitää puheen parhaan ystävänsä häistä jostain ruskeasta joesta?!
Odotin paljon enemmän kirjalta ja kun alku oli noinkin synkkätunnelmainen, niin kyllä kirjailijan täytyisi muuttaa kirjoitustyyliään aika paljon että saisi kirjaan mukaan iloa ja väriä edes hiukan enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti