“Alex Hamilton on älykäs, tervejärkinen ja omillaan toimeentuleva nuorimies - joka ei pysty pidättelemään raivonpuuskiaan. Hän on kapinoinut vanhempiensa erosta saakka. Sijaiskotien ja erilaisten laitosten vilinässä Alex kaipaa isäänsä, murtunutta miestä, joka ei pysty huolehtimaan itsestään saati tarjoamaan pojalleen kotia. Hyvää tarkoittavien mutta lopen uupuneiden sosiaalityöntekijöiden ja julmien auktoriteettien ristipaine jättää Alexiin jälkensä. Elämä vyöryttää uusia muutoksia sarjatulella, mutta yksi asia säilyy muuttumattomana: Alexin rappioromanttiset ja rikollisuudesta viehtyneet toverit ovat alati valmiita istuttamaan rikoksen siemenen nuoreen mieleen, joka jo tallaa yhteiskunnan syrjäpolkuja.”Bunkerin kirjoittamana rikokset saavat elävyyttä ja tarinasta huokuu omakohtainen kokemus. Itse kirjailija on kovia kokenut elämänsä aikana ja ehkä juuri tästä syystä hän saa Alexin tarinasta koskettavan ja hyvin todentuntuisen. Vaikka Alex itse on aiheuttanut omat hankaluutensa suurimmaksiosaksi, pystyy lukija tuntemaan sääliä pientä päähenkilöä kohtaan.
Kirjoittajan yksityiskohtaisesta tavasta kirjoittaa huomaa, ettei kirjoittajalla ole kiire kertoa tarinaa eteenpäin. Välillä tarina jopa tuntui maleksivan kohtauksesta toiseen.
Kirjan lukeminen vaati aikaa ja lukemiseen täytyi paneutua aivan eritavalla kuin viihde-kirjojen lukemiseen.
Vaikka kirja tuntui välissä jopa tylsähköltä ja pitkästyttävältä lukea, ei kirjaa voinut yksinkertaisesti jättää kesken.
Tarina ja kirjan juoni itsessään olivat sen verran mielenkiintoinen, että voisin kuvitella lukevani myös muita Bunkerin kirjoja- silläkin uhalla että niistä löytyy yhtä tylsiä ja pitkäveteisiä kohtia kuin Kovan onnen pojassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti