Jos et tahdo lukea koirista, klikkaa KIRJAT
---->

Jos et tahdo lukea kirjoista, klikkaa JASU tai RIKI ---->


Mikäli kumpikin kiinnostaa, olet taatusti oikealla sivustolla!

perjantai 16. syyskuuta 2011

Riki sai tänään vakuutuspaperit. Nyt voi huolettomammin liikkua ja temmeltää. Koiravakuutuksen hakeminen oli todella työlästä- tai itse hakuhan oli helppoa, mutta vertailun tekeminen oli hankalaa. Eri vakuutusyhtiöillä oli hyvin erilaiset vakuutushinnat ja omaavastuu osuus vaihteli vakuutusyhtiöissä, myös vakuutuksen sisältö oli yhtiö kohtaista.
Meillä on kaikki muut vakuutukset If:llä, mutta koiravakuutus haluttiin ottaa eristä yhtiöstä. Lopulta päädyimme Tapiolaan, vaikka Tapiolassa olikin omavastuu hiukan suurempi kuin muissa yhtiöissä ja omavastuu osuus vaihtelee hoitokustannusten mukaan. Tapiolalla oli kuitenkin vuosimaksu ihan järjellinen ja itse vakuutus kattoi mielestäni useita erilaisia tapaturmia ja sairauksia. Mutta mikä oli lopullisen päätöksen painavin peruste
1. Tapiola on ainut jossa on suorakorvauspalvelu
2. Monet suosittelivat juuri Tapiolaa eivätkä olleet joutuneet taistelemaan korvauksista

Riki on nyt 9vko vanha tapaus ja matkustamme tänään ekan kerran mökille. Siellä poika saa juosta ja tutustua veteen ja mikä tärkeintä: ihmetellä erilaisia ruohonvarsia, nämä kun tuntuu olevan maailman suurin ihme!!!
Patterit kameraan ja kohti uusia seikkailuja...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti